RATIA juhlistaa perustajansa Ristomatti Ratian 80-vuotissyntymäpäivää lanseeraamalla pöytävalaisimen.
Muotoilutoimisto RATIA tunnetaan kauniin ajattomista ja laadukkaista merkkituotteistaan. 1990-luvulla alkanut yhteistyö kotimaisten tuottajien kanssa on synnyttänyt lukuisia klassikoita: laukkuja, sisustuskankaita, kylpytuotteita, vaatteita, mattoja, koruja ja muita käyttöesineitä suomalaisiin koteihin ja vaatekaappeihin. RATIAn perustajan, Ristomatti Ratian, elämäntyö suomalaisen muotoilun edelläkävijänä innoittaa luomaan uutta edelleen. Hänen halunsa luoda kauniita ja arkea helpottavia esineitä on myös uuden 80-valaisimen lähtökohta.
Pöytävalaisimen on suunnitellut RATIAn suunnittelija ja vuoden 2019 nuori muotoilija Laura Väre, ja sen myötä RATIA juhlistaa Ristomatti Ratian 80-vuotissyntymäpäivää, jota vietetään 23. toukokuuta.
”Tämä pelkistetyn tyylikäs pöytävalaisin syntyi Ristomatti Ratian 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, ja numero 80 on toiminut innoittajana myös valaisimen muotokielelle. Valaisimen materiaali on koivuviilua, sillä puu tuo valolle lämmintä ja tunnelmallista hehkua. Valaisin on kuin huoneessa hehkuva kuu, jonka loisteessa on mukava käpertyä viltin alle iltojen pimentyessä”, Väre kertoo.
RATIAn uusi, pelkistetyn tyylikäs 80-valaisin on kotimaista käsityötä.
Materiaali
Kotimainen koivuviilu
Koko
35x30x10 cm
Design
Laura Väre
Johto
e14-kanta
Valmistusmaa
Suomi